perjantai 27. maaliskuuta 2015

Viimeinen postaus! :)

Hei! Ei nyt päätin että kun blogin puolellamene niin hyvin. Niin aloitan vlogin. Vligin nimi on Clarasofiavlogi eli sielä on molempien videoita:)  Toivon että jatkatte siellä <3

torstai 26. maaliskuuta 2015

Viulutunti!

Hei! Menen nyt ihan pian viulutunnille. Ja kerron illalla tai huomenna valintoja blogin puolella:)

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Maanantai!

Hei! Tänään on taas maanantai mutta pian on onneksi pääsisäisloma! :) . Tänään en ole tehnyt paljoa koska on satanut räntää koko päivän:( . Siivosimme yhden häkin, koska meillä ei ollut enenpää kuiviketta.
Huomenna ilalla on myös konsertti ja sen jälkeen sitten kotiin siivoamaan kaksi häkkiä vielä Huh! 😜 .      Heippa!

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Lumilautailu 2!

Hei! Tänään aamulla clara tuli meille teimme kaiken aika nopeasti koska menimme lumilautailemaan! Clara oli kolmatta kertaa lumilautailemassa ja Minä toista kertaa lumilautailemassa. Ja opin jarruttamaan ja kääntämään Claran opastuksella eli aika ylpeä olen, hissillä meno sujuu aika hyvin myös:) . Tässä kuva meistä kun meillä oli pieni tauko lumilautailusta! :)  . Todella ihana taivas! <3

torstai 19. maaliskuuta 2015

Muodon muutos!

Suorat hiukset ja meikkiä! Hei ja nyt enemmäb aktivisuutta hei herätkää, kommentoikaa kysykää! :)

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Viimeinen mahdollisuus!

Hei! Huomenna kysymysten kysely loppuu! Eli toivon todellakin että saan teiltä kysymyksiä. Vastaan kaikenlaisiin kysymyksiin! :) Eli kiirehtikää!! 

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Eilinen!

Hei! Tämä postaus piti jo tehdä eilen mutta en ehtinyt. No kumminkin olin eilen ystävälläni hän omistaa yhdessä minun kanssa Safir nimisen kanin ja pian Tavasträsk's Kir Royal! <3 . Hypimme esteitä Safirin kanssa vaikeaa ja eliittiä! :) ja yhden toisen kanin kanssa, jne.
Tässä kuvia 2 ensimmäisessä kuvassa on Kir <3 . Ja pikkuisia <3 ja kissat Mirri ja Zack!